Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät 1.1.2013 yhdeksi virastoksi. Päivähoito (varhaiskasvatus) siirretään omaan virastoonsa. Muutoksessa on mukana liki 20 000 työntekijää. Monen työntekijän työyhteisö lakkaa olemasta, muuttaa muotoaan tai työntekopaikka vaihtuu kokonaan. Suurin osa työntekijöistä on naisia.
HTY:n naisosasto perää Helsingiltä ja virastojen johdolta vastuuta työntekijöiden työhyvinvoinnista. Tutkimusten mukaan työhyvinvoinnin keskeisiä tekijöitä ovat vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Helsingillä on oma yhteistoimintasopimus, jonka tarkoituksena on turvata henkilöstön osallisuus ja vaikuttaminen.
Muutosta tehdään kaupunginvaltuuston päätöksellä. Tiukan aikataulun vuoksi ei ole voitu kuulla kaikkia työntekijöitä. Tiukka aikataulu ei kuitenkaan oikeuta rikkomaan sopimuksia.
Kireään aikatauluun vedoten on yhteistoimintasopimuksen pykäliä tulkittu väljästi. Henkilöstötoimikuntien kokouksiin on tuotu pöydälle asioita suoraan päätettäviksi. Sopimuksen mukaan esityslistat pitää antaa tiedoksi viittä ja asiasisällötkin (esityslistan liitteet) kahta päivää aikaisemmin. Työpaikkakokouksissa on asioiden käsittelemisen ja keskustelemisen sijasta jouduttu kuuntelemaan esimiehen tiedotusta tai jouduttu spekuloimaan eri tietolähteiden antaman informaation varassa.
Henkilöstösuunnitelmaa ei vaatimuksista huolimatta aloitettu tekemään ajoissa. Nyt osa henkilöstöstä joutuu hakemaan omia tehtäviään uudelleen. Osa ei sijoitu uuteen virastoon, vaan sijoitetaan jonnekin muualle kaupungin hallinnossa. Osa hakeutuu muualle töihin ja osaamista menetetään. Työntekijöiden pitäminen epävarmuuden tilassa ja tietämättömänä muutoksesta ei edistä työhyvinvointia. HTY:n naisosaston mielestä Helsingillä on varaa parempaan henkilöstöpolitiikkaan.
Lisätietoja: HTY:n naisosaston puheenjohtaja Riikka Korpinurmi, riikka [dot] korpinurmi [at] gmail [dot] com, 040 703 6171.