HTY:N NAISOSASTON SYYSKIRJE 2021
Hei,
Oikein hyvää syksyä teille kaikille, toivottavasti voitte kaikki hyvin!
Korona vaikuttaa elämäämme edelleenkin, vaikka nyt voimmekin jo vähän vapaammin kokoontua myös kasvokkain.
Naisosasto onkin tänä syksynä jo muutaman kerran kasvokkain kokoontunut, ja pyrimme jatkamaan samaan malliin. Johtokunnan jäsenet tapaavat noin kerran kuukaudessa, yleensä kynnyksettömissä ja julkisilla kulkuneuvoilla helposti saavutettavissa paikoissa, kuten kaupunginkirjaston kokoustiloissa eri puolilla kaupunkia.
Tervetuloa mukaan – kaikki johtokunnan kokoukset ovat Naisosaston jäsenille avoimia!
Pidämme perinteisen syyskokouksemme keskiviikkona 17.11.2021 klo 18 alkaen Hermannin kerholla, Hämeentie 67.
Kokouksen poliittisen katsauksen pitää tällä kertaa kansanedustaja Katja Hänninen, jota olemme pyytäneet puhumaan ikääntyvän väestön sote- ja muista oikeuksista digitalisoituvassa maailmassa.
Katja tulee paikalle noin klo 19.
Syyskokouksessa käsitellään 2022 talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä valitaan puheenjohtaja ja johtokunta ensi vuoksi.
Tarjoamme kahvia, pullaa ja mielenkiintoista keskustelua 🙂 Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita syyskokoukseen Hermannin kerholle 17.11.2021!
Joulukuussa olemme enemmänkin ihmisten ilmoilla. Jos puoluetoimistolla (Lintulahdenkatu 10, 3. krs, Helsinki) päätetään järjestää perinteinen glögitilaisuus, menemme sinne myymään arpoja, joista tietenkin voi voittaa monenlaisia palkintoja. Tämä varmistuu marraskuun aikana, joten seuratkaa Facebook- ja nettisivujamme tai laittakaa meille sähköpostia (kaikki yhteystietomme löytyvät kirjeen lopusta).
Tällä hetkellä, 10.11.2021, näyttää siltä, että glögitilaisuutta ei Lintulahdenkadulla järjestetä, joten keskitymme joulumyyjäisiimme.
Perjantaina 17.12.2021 klo 15–18 järjestämme joulumyyjäiset Hermannin kerholla, Hämeentie 67. Tarjolla itsetehtyjä leivonnaisia, käsitöitä, kirjoja ym. lahjaksi sopivia tavaroita. Paketointitontut ovat paikalla 🙂
Koronarajoituksista vapautuneissa teattereissa, näyttelyissä tai konserteissa emme ole vielä ennättäneet käydä, mutta kevätpuolella yritämme taas sitäkin. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!
Ensi vuoden laajemmista kuvioista mainittakoon seuraavat:
Alue- eli sotevaalit järjestetään 23.1.2022. Helsingissä niitä ei pidetä, mutta halutessanne tukekaa mahdollisuuksienne mukaan vasemmistolaisehdokkaiden vaalityötä esimerkiksi Uudellamaalla!
Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään 10–12.6.2021 Porissa. Jos olette puolueen jäseniä, voitte ilmoittautua edustajaehdokkaiksi, jos maksatte jäsenmaksunne vuoden 2021 loppuun mennessä.
Takaisin Naisosastoon: 2021 lokakuun lopun jäsentilanteemme on se, että listoillamme on yhteensä noin 90 nimeä.
Lähetimme syyskirjeen sähköisenä kaikille niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossamme, ja paperikirjeenä niille, jotka joko eivät käytä sähköpostia tai joiden sähköpostiosoitetta emme tiedä.
Pyydämmekin teitä ilmoittamaan osoite- tai muut muutokset meille aina mahdollisimman nopeasti, niin jäsenposti ei päädy teille tietymättömille!
Meidät tavoittaa parhaiten sähköpostiosoitteesta htynaisosasto98 [at] gmail [dot] com. Facebook-sivuiltamme https://fi-fi.facebook.com/HTYn-naisosasto-179971862026209/ kannattaa käydä katsomassa uusimmat uutiset. Nämä nettisivummekin https://htynaiset.vas.fi/ päivittyvät aina silloin tällöin 🙂
Ehdottakaa, ideoikaa ja ottakaa yhteyttä!
Jäsenmaksut. Koska korona on jättänyt jälkensä meidänkin kukkaroomme, pyydämme ystävällisesti kaikkia puolueen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa puolueen kautta. Kannattajajäsenet (Vasemmistonaisten toimintaryhmän jäsenet) ja muiden puolueosastojen jäsenet: jäsenmaksu 10 e/vuosi tilille HTY:n Naisosasto FI56 5542 2320 3665 03, lisätietoihin jäsenmaksu.
Ylimääräiset tukimaksut ovat erittäin tervetulleita – kiitämme jo etukäteen!
Yli 75-vuotiaiden ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.
Toverillisin syysterveisin
HTY:n Naisosasto
Johtokunta
htynaisosasto98 [at] gmail [dot] com
https://fi-fi.facebook.com/HTYn-naisosasto-179971862026209/